Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
     

Tumput tyttösille

21.01.2012 - 15:02 / Kategoriat: Isäntä, Parsiminen, Tuoreimmat neuleet

Näin kivan käsityölaukun sai koulutyttö joululahjaksi. Langat pääsivät heti käyttöön, niistä syntyi tupsuja.

Näin kiva ristipistotaulukuvio oli mukana. Kehoitin säilyttämään sen tarkasti, siitä olisi iloa myöhemmin. Tarkan seurannan alla kopion koirakuvion ja lupasin siirtää sen tumppuihin. No, ei luonannut, mutta:

Neuloin koirakuviot erikseen, lanka oli liian paksua kirjoneuleeksi, olisin tarvinnut paksummat puikot, mutta en halunnut. Kopioin vyötteen ja sain kivan väritystehtävän. Pienet koirafiguurit eivät ole mineilyä, vaan liitän ne tumppujen seuraan, niitä voi askarrella tms. Olinhan luvannut koirat!

Kuvassa tyttöjen tekemät tupsut, sain ne käytettäväksi Vaakan vauvatarvikkeisiin! Suloista. Täytynee kehitellä "Kolmen tupsun"- päähine vauvalle.

Ihana parsinsieni muistui käyttöön, kun ompelin nappeja pöllöille silmiksi. Isännän ottama kuva, napit hänen paidastaan talteen otettu. Parsin muuten Isännän urheilupaitaa, siinä oli pieni silmäpako ja me lähdettiin hiihtämään. Rakkautta on ilmassa ja puikoilla on tumput isännälle! Siitä Haukku-langasta. Nauttikaa lumesta!

pappilan mummo kirjoitti 21.01.2012 - 15:53
Pöllötumput ovat ihanat ja palmikkotumputkin ja koko juttu.
Maca kirjoitti 21.01.2012 - 17:34
Hauskan näköisiä lapasia!
jansku kirjoitti 21.01.2012 - 17:50
oi kinka kivaja lapasia..
ja tuo laukku on uea.. tyttö on varmasti mielissään ;)
Sartsa kirjoitti 21.01.2012 - 18:06
Kauniita lapasia kaikki!!
Smirgeline kirjoitti 21.01.2012 - 18:17
Kaunis käsityölaukku ja aivan ihania lapasia.
Sari* kirjoitti 21.01.2012 - 18:26
Ihania :) Nuo pöllölapaset näyttää joka kerta yhtä viehättäviltä.
Tuta kirjoitti 21.01.2012 - 18:48
Upeita lapasia..kaikki:)
Tuitun Tupsut kirjoitti 21.01.2012 - 20:06
Tuollainen on kiva lahja koululaiselle. Kauniita lapasia kaikki, nuo pöllölapaset ovat hauskat.
Huopatossunen kirjoitti 21.01.2012 - 20:43
Onpa kivoja tumppuja. Minä olen ihan hassuna palmikoihin mutta pöllötkin ovat kauniit.

Tyttö sai tosi hienon laukun. On varmasti hienoa saada vähän erilainen lahja.
Taina kirjoitti 22.01.2012 - 08:03
Ihana tuo käsityösalkku, mistä tuommoisia saa? Ihanat on myös nuo lapaset, tykkään tuosta väristä.
Leenamummu kirjoitti 22.01.2012 - 17:19
Hienot nuo palmikkolapaset! Ja kaikki muutkin.
Virtuaalineuloja kirjoitti 23.01.2012 - 23:07
Kiitos vinkistä blogissani sormikaspuikoista. En tiennytkään, että sellaisia on. Pidän mielessä.
Susi kirjoitti 25.01.2012 - 07:40
Voi että miten ihania neulomuksia oot taas saanut aikaan! Aivan syötävän suloisia! Mun on pitänyt kokeilla koirankarvan kehräämistä villaan sekoitettuna, karvaa on mutta aikaa liian vähän...no ehkä joku päivä...
TuikkuV73 kirjoitti 27.01.2012 - 23:29
Tuo luonnonvihreä väri, kuviot ja koko helahoito kolahtavat täsillä. Todella symppis juttuja!!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
MAINOS