Kirjoittaja
Neulon ja kirjaan valmistuneet työt tänne.
|

Kuvasin muutaman tärkeän työväneeni. Kuvassa Silmukkaruutu ja Puiccomitta, joita ei ole vielä edes käytetty... Silmukanlepuuttajia ja hakaneula, peukalokiilaa varten, käytän usein. Bambu- ja ebenpuupuikkoja käytän erityisesti sukkia, tumppuja ja hihoja neuloessani.
Sormikaspuikkot ovat paljon käytössä sormikkaiden ja tumppujen teossa. Mitan sain lahjana messuilla ostaessani reilusti Toikan lankaa. Se on näppärä neuleohjeen kuvion luennassa. Puulieriöt ovat puikonpäät ja niihin sidon sukankutimen, ettei silmukat putoa, hyödylliset matkalla. Lisäksi on erilaisia pyöröpuikkoja. Omistan kuvattujen lisäksi myös muovipinnoitettuja ja niillekin on omat käyttökohteensa! Tässä pieni osa neuletarvikkeistani.
Millaisia työvälineitä Sinulla on käytössä?
 
Sukkasatooni valmistui näiden muovipintaisten puikkojen avulla lapsen sukat. Virkkuukoukulla pujottelin langanpäät nurjalle. Pieni pahvirulla oli taas tarpeen, että sain langan tasapuolisesti jaettua, neuloin sukkia vuorotellen. Nämä kauniit ruusunmarjat kuvasin sunnuntaina näin kauniissa maisemissa kyläillessämme.


Ilma oli kaunis, pieni sadekuuro ei tunnelmaa haitannut. Siniharmaa huivi meni tuliaiseksi, tämä kuva kertoo sen väristä.

Puutarhassa kukki näin komeasti!

Neilikkaruusu kertoo Sinisen sohvan emännän lempiväreistä, osaltaan sekin. Oikein kauniita syyspäiviä teille kaikille!

Kävimme aamulla torilla ostamassa perunoita ja mitä kaunista löysinkään: Kaksi vyyhtiä krappijuurella värjättyä Maatuska-lankaa. Tästä inspiroituneena lähdimme vadelmia poimimaan maatilalle, käsityötä sekin!
Savonlinnassa on eräs kiva käsityökauppa: RIITAN KÄSITYÖKESKUS. Siellä saa aina ystävällistä palvelua! Tänä kesänä ostin puikot kokoa 3, kuinka ollakaan, tähän uuteen lankaan sopivat...
Lomalla kävimme kahdesti myös KAUPPA-AUTOSSA. www.varmonkylakauppa.tk Ihanaa, ystävällistä, monipuolista palvelua!
Tekeillä on neulepusero puuvillalangasta, nyt neulomaan!
Tässä uusi yritys vauvakokoa, Martta-sukkia neuloin aikanaan paljon, joten oikea koko löytyi. Tumput mahtuvat kyllä 1-vuotiaallekin.
Nyt on käynnissä ilmoittautuminen LANKAHAMSTEREIHIN http://lankahamsterit.blogspot.com Ihana asia, erittäin tarpeellinen ja hauska tempaus!
Lisäksi haluan kertoa kuinka pikkuisessa kodissamme säilytetään silityslautaa:
Koukut rautakaupasta. Vaatekaapin oveen sisäpuolelle kiinnitettynä, nopeasti käyttöön otettavissa. Puolison järjestelemä. Muuten, liinavaatekaapin järjestys on Puolison hallinnassa! Pitäisikö pyytää langoillekin hänen "sotilaan kaappi"-järjestystään? Etsin aamulla kuumeisesti erästä sinistä lankaa, en löytänyt...
Kuvassa katsaus joulukuuseemme, huomioi uudet olkitähdet! Ne löysivät paikkansa vanhojen koristeiden joukosta. Kuvassa ihania muistamisia erilaisita vaihdoista, osa on käytössä, eikä ehtinyt kuvaan. KIITOS! Selvennykseksi vielä; sain silmukan lepuuttajan 8 cm, suloinen ja jo käytössä peukalokiilassa! Neulon siis joulunakin. Palmikkopuikoillekin on paljon käyttöä! Todella suloiset ja tarpeelliset. NEULONTA PÄIVÄKIRJANI on ihana, oi KIITOS! Rauhallista Joulua!
Siniset sukat, koko 38-39, 14s puikolla, kirjoneule 16 s puikolla, kanta 22 krs, terä 43 krs silmukat terä 2x14s, sivu 2x13s, ennen kavennuksia. Seitsemän Veljestä ja pikkuisen jäi jämälankoja. Nyt alkaakin unelmatyö ja muut neuleet saavat odottaa. Kuvassa uusia, suloisia silmukkamerkkejä, Puoliso teki!
Kuvassa välineitä silmukkamerkkien tekoon, vain helmet puuttuvat. www.omakoru.net myy korupiikkejä ja helmiä sekä kauniita koristeita. Renkaat ovat kalastustarvikekaupasta. Isäntä askarteli äskettäin.
 Kiitos herttaisista kommenteista! Tässä kuvaa Puolison tekemistä silmukkamerkeistä. Materiaali on hankittu: www.omakoru.net ystävältäni, entiseltä naapurilta.
Martta-sukan ohjeella vauvasukkia.
Aina on hyvä olla lankaa varastossa! Näihin pikkutytön säärystimiin materiaali löytyi omasta kaapista, 42 g Nallea, 3½ bambupuikot / 12 s. Päällä muutama Puolison tekemä silmukkamerkki.
Ystävättäreni näytti eilen neulekinnastaan, hyvin palvellutta, myyjäisistä ostettua. Ohessa korjausvälineet, alkuperäinen suunnitelma. Parsinsieni on ihanan tuntuinen käteen, se on sileää puuta. Aina on hyvä löytyä jämälankoja kotoa!
Itselle muistiin ohje:Lanka 7 veljeksen vahvuista, 11 s puikolla, hiirenhammasreuna ja 1 o, 1 n resoria 22 krs. Neulotaan 14 krs.Ei peukalokiilaa vaan 10 s otetaan talteen ja samanverran luodaan uusia seuraavalla kerroksella. Näin on aukko peukaloa varten. Jatketaan 2 krs terää ja sitten kavennukset reunoissa, kintaan malliin. Peukalon korkeus 14-15 krs ennen kavennuksia, silmukoita 22 . On käytössä ollut erinomainen malli ja rannekin on pysynyt lämpimänä, kertoi ystävätär. Palautan pikimmiten korjattuna,neuloin pikkuisen, aamut ovat kylmiä.
Sukkasatoon valmistui kukkokuvioiset lämmittimet, 75g. Saajana on naapurin 4-vuotias poika. Hän on ottanut meidät Kummeiksi! Kummipojan suljemme iltarukouksiimme perheineen.
|