IMG_6083.jpg

Vuosi sitten joulukalenterista taisi tulla nämä nallenapit, muistelen. Tai sitten olen saanut ne jostakin muualta lahjaksi, tarkalleen oikean määrän. Novita woolia olin ostanut juuri sopivasti tähän kiireelliseen projektiin. Lanka on muutaman vuoden ollut kaapissa. Tämä projketi osoitti jälleen kerran, miksi on hyvä olla lankaa varastossa: Tarve voi yllättää milloin vain!

IMG_6080.jpg

Nämä kivat asiat tulivat 8. päivä kalenterista ja ne kaikki on otettu käyttöön. Kuviokin on jo neulottu sukkiin. Pallon puristelu virkistää verenkiertoa käsissä ja notkistaa sormet. 

IMG_6084.jpg

Kerrankin prässäsin neuleen, koska ainaoikein helma takissa kääntyi nurin. Housuihin jouduin käyttämään Nalle-lankaa resoriin. Asun koko on 80 cm tarkoitettu. Tämä menee Hope-joululahjakeräykseen mikä päättyy 15.12.19 ja vien huomenna keräyspaikalle. Poimin työpaikan ruokalasta kuusesta lahjatoiveen: Poika, 0-vuotta, vaatetta. Ostin kaupasta vaatteita, koska en osaa ommella ja neuloin hurjalla kiireellä tämän asun. Villasukkiin tai tumppuihin ei aikani riittänyt, mutta niitä yleensä saadaankin helpommin lahjaksi. 

IMG_6081.jpg

Nalle-napit antavat tälle leveäpunttiselle ja hihaiselle asulle kivan ilmeen. Nyt voi sitten huomenna jatkaa kalenterisukkia, niistä tulee todella kauniit!