001-normal.jpg

Kuvassa isännän ratkaisu omenoiden pesuun, kaikki lavuaariin ja vettä päälle. Sitten yhdessä paloiteltiin ja keitettiin viiden litran ja kolmen litran kattiloissa, soseutin Bamixilla ja aamulla pakastettiin.  Näin keiteltiin eilen ja tänään uusi kierros.

Olemme kiitollisia, kun kerrostaloasukkaina saimme lahjaksi omenoita. Kaikki omenasadon kanssa pyörivät, antakaa lahjaksi tarvitsevalle! Täällä jotkut laittavat ämpärin portin pieleen, siitä saa ottaa, helppoa kaikille. Hyvä vaihtoehto on tarjota srk:n diakonialle, he tietävät tarvitsijoita.

Sukkasato on edennyt kahden sukkaparin verran. Tarina alkaa näin: Työtoveri kysyy voinko neuloa sukat, kun Äiti ei enää kykene ja marraskuussa jalka leikataan toisen kerran. Kokemuksesta hän tietää, ettei sen jälkeen mikään mahdu jalkaan. Suunnitelmana on, että kolme lääkäriä leikkaa jalan yhdessä. Rukoukseni on, että Suuri Lääkäri ohjaa näiden kolmen toimia ja jalka paranee! 

006-normal.jpg

Työtoveri toi pyynnöstä vanhan sukkaparin malliksi ja kaksi kerää Nalle-lankaa. Puikot 3, bambua ja 14 s puikolle. Varsi 36-40 krs, kantalappu 22 krs, terä 46-47 krs ennen kavennuksia. En koskaan neulo sileää ennen kantalappua vaan resoria, nyt toimin mallisukan tapaan, samoin kavennuksissa, raitasukassa. Pitsiraitasukan kuvio on Novitan Sukkalehdestä, ylipolvensukasta. Neuloin 2. puikon alkuun ja 3. puikon loppuun ja kantalappu 1. ja 4. puikkojen silmukoilla, poiketen tavastani tehdä 1. ja 2 . puikon silmukoilla kantalappu. Painoa noin 67 g ja ja 62 g näillä sukilla.