Kolmeen kertaan neulottu pusero on valmis. Kuvan ottamisen jälkeen löysin vielä pari langanpäätä pääteltäväksi. Olen siis neulonut tätä ja purkanut todella paljon, mutta se kannatti. Huomena vien tämän Sisarelleni. Pitsikaavio on NOVITA 1/ 2022 KEVÄT lehdestä. Samasta lehdestä olen neulonut ensin itselleni puseron, mutta se odottaa vielä nappien kiinnitystä. Helminapit olen jo ostanut.
Koska tämä pusero vaati paljon työtä, neuloin välillä edellisen postauksen pienet neuleet. Puseron valmistuttua tein jotakin nopeaa: Pitsisukat työtoverille annettavaksi. Hänen työsuhteensa päättyi. Annan nämä lahjaksi kun tapaamme.
Nämä kämmekkäät on poikkeus tavastani neuloa, näissä ei ole peukaloa, vain aukko. Pelkäsin langan loppuvan ja päättelin helmineuleella aukon. Lanka olisi riittänyt . Olen neulonut muutenkin poikkeuksellisesti. lanka tuli kerän siälstä ja päältä eli raidat ovat ylösalaisin toisessa kappaleessa. Lanka on suloista, pehmeää ja ihanaa neuloa. Tämän on joku lahjoittanut. Sain tämän Käsityötapaamisissa Kalevan kirkolla. Annan nämä lahjaksi, sopivat villalle allergiselle.
Näiden neuleiden myötä toivotan Hyvää pääsiäistä!
Kommentit