IMG_7378.jpg

Otin sukkaplokit avuksi ja yritin valokuvata puhtaan valkoisia pitsikämmekkäitä. Olen juuri saanut ne valmiiksi ja prässännyt. Toisen yläreuna taittuu laskokselle kuvassa, oikeasti se on suora. Pitsin sivuissa on helmineuletta. Varressa ja lopussa on hiirenhammasreuna. Lanka löytyi omasta varastosta ja on ihanaa, ohutta merinoa. Puikot nro  2½ ja 12 silmukkaa puikolla. Näissä on peukalokiila.

Nämä lähtevät lahjaksi. Sain kutsun juhlaan, mutta en pääse paikalle. Jäin kovasti miettimään lahjaa, että mitä se voisi olla. Mielestäni itse neulottu lahja on arvokas. Olen käyttänyt aikaani neulomiseen ja ajatellut lahjan saajaa. Uskoisin, että näille on käyttöä. Saajan lempiväri on valkoinen. 

IMG_7379.jpg

Mitä sinä ajattelet itse tehdyistä lahjoista?