IMG_7563.jpg

Kolme kerää lankaa, jonkun toisen varastosta saatua. Mietin mitä tekisin, huiviksi halusivat neuloutua. Tämä olikin sitten kesän viimeinen neuletyö ja valmistui juuri kun sää muuttui syksyiseksi. 

IMG_7582.jpg

Näistä kuvista näkee miten ihanat kelit oli vielä viikko sitten, lämmintä ja aurinkoista. Kävin luontoretkellä hyvässä  seurassa ja uimassakin. Hyvin opastettuna pääsin kivien välistä veteen ja vedestä pois. Ruokaa tehtiin nuotiolla.

IMG_7583.jpg

IMG_7586.jpg

IMG_7587.jpg

Huivi valmistui juuri ja odottaa jotakin reunan prässäystä. Malli on ihan omani. Äiti kehui kauniiksi. Tämänkin lahjoitan vanhainkotiin. On kevyt ja siksi sopiva  ikäihmisen hartioita lämmittämään.

IMG_7584.jpg

Olen neulonut paljon pihassa. Vaahterat pudottavat lehtiään ja niitä olen haravoinut. Pienet sukat 3-vuotiaalle ja säärystimet 7-vuotiaalle heidän äitinsä ostamasta langasta. Säärystimissä 13 silmukaa puikoilla nro 3, villasukissa 11 silmukkaa ja 35 kerrosta terässä ennen kavennuksia. Kantapää on  väljä pieneen jalkaan, mutta saa olla, näin sovittiin. odotan mielenkiinnolla mitä lapset näistä tuumivat.

Olen siis poiminut puikoilta syksyn satoa. Lasten neuleet on valmistuneet todella kesäisissä tunnelmissa. Miten sinun neulesyksysi on alkanut?