Aamulla käytiin torilla ja löydettiin herkkuja sekä jotakin erityistä: kaarevat pitkät puikot, pihlajaa.
Mansikoita syötiin koko juhannus.
Leivoimme mantelimuffineita tuliaisiksi, KalleNalle ja Isäntä koemaistoivat taikinan, herkullista!
Näissä maisemissa vietimme juhannuksen.
Leikimme kuurupiiloa, KalleNalle kätkeytyi mustikanvarpuihin ja ihaili kukkapenkistä karannutta orvokkia.
KalleNalle ihaili Neidon hymyä eli Rohtoraunioyrttiä. Se on nupulla vaaleanpunainen mutta muuttuu kauniiksi siniseksi kellokukaksi.
Juhannusruusu hurmasi meidät jokaisen tuoksullaan, oi suven suloisuutta!
Yksi ruusupuu oli myös avannut tuoksuvan kukan juhlan kunniaksi.
Lokki oli tehnyt pihaan pesänsä ihan lipputangon juurelle. Viisas lintu, siinä on turvallista!
KalleNalle ja Isäntä tarkistivat pesän, kun hautova emo poikkesi syömässä. Kolme harmaapilkullista munaa!
Illalla poltettiin juhannustulena jätkänkynttilää. Huomaa, miten KalleNalle nauttii kesäillan valosta ja kivasta seurasta. Lauloimme yhdessä Nuotiolaulua. Ennen tulen sytytystä olimme saunoneet ja uineet.
Juhannuspäivän iltana menimme porukalla Juhannustansseihin Onkemäen suuliin, kuvattu seuraavana päivänä. Täällä oli oikein perinteiset lavatanssit. Koko kylän väki, aikuiset ja lapset, olivat paikalla. Pihapöydällä ja kantiinissa oli liinat pöydällä ja niittykukkia maljakoissa. Kanttiinissa oli tarjolla ihanaa pullaa ja tiikerikakkua, itsetehtyä, nam, nam! Kioskista pihalla sai makkaraa.
Tanssimme ja seurustelimme tuttujen kanssa koko illan. KalleNallekin jaksoi juhlia, kun hän tutustui erääseen pieneen tyttöön. Terveiset vaalenapunaiseen villatakkiin pukeutuneelle tyttöselle!
Meillä oli ikimuistoinen juhannus, kiitos isäntäväellemme joiden vieraina saimme olla!
Tässä ne aiemmin esitellyt sukat valmiina, veimme ne tuliaisiksi. Koko 37, puikot 3½, varsi 14s puikolle, kuvio 15 s puikolle, kanta 18 krs, resori 20 krs, terä 37 krs; 12 ja 13 s puikolla, sädekavennus. Oli sopivat ja otettiin hyvillä mielin vastaan.
Hyvää alkavaa viikkoa teille jokaiselle!
Kommentit