Vaaka ry vauvalahjoiksi neuloin pieniä tumppuja yhteensä 7 paria. Kuvassa on pienimmät eli kaikki olivat reilua kokoa ja niissä on peukalokiila eli toimivat leikki-ikäisenkin kädessä. Suloinen vauvalanka on jonkun vanhaa jämää vuosikymmenten takaa, aitoa merinovillaa.
Yhtenä lahjana oli myös tuttinauha, kätekttynä pieneen pussukkaan johon se tuttikin sitten mahtuu suojaan. Nämä tumput ovat oikeasti kanervan väriset, kuva huijaa, mutta peukalokiila erottuu sentään selvästi.
Odotamme juuri kahta tyttöstä kylään ja sovittelemaan juuri valmistunutta sukkaparia. Tämä ihana lanka on lahja J:ltä Kittilän kairasta, Vaaka ry ystävältä ja odottanut puikoille pääsyä jo kauan. Moni ihana lanka odottaa vuoroaan kaapissani, tämä on sentään ollut esillä koko ajan, somisteena olohuoneessa.
Onko sinulla ihanaa lankaa kaapissa odottamassa neulomista siis pitkään varastoitua?
Kommentit