IMG_6228.jpg

Palatessani viikolla työstä yllätyin iloisesti, kun ensimmäiset krookukset kadun puolella kukkivat eikä pupu ole vielä vieraillut.  Nämä kaunokaiset ovat siirtyneet pois alkuperäiseltä paikaltaan vapaalle maalle. 

IMG_6227.jpg

Suoisttelen aina isuttamaan hyasintteja syksyllä. Ne eivät maistu pupuille ja tuoksuvat turvallisesti ulkona. Arvelen näiden myös lisääntyneet maltilla, rikkaruohoista huolimatta.

Aloitimme loman vieton. Poikkeusoloissa vietämme sen kotona. Ihan ensimmäiseksi jokaviikkoinen siivous aamulla, yhdessä. Pesin koneessa keittiön maton ja seuraavana aamuna saimme sen kuivana lattiaan.  Seuraavaksi pesin samoin toisen pienen maton ja se kuivui päivässä ulkona, kevättuulessa. Ulkokuivatus pyykeille on alkanut, ihanaa!

Haravoimme pihaa, laitoimme yhdessä ruokaa, leivoimme piimäkakun. Suunnitelmissa on kodin kaappien siivousta, aitoa lomatouhua... Olkaa huoletta, olen NEULONUT! 

IMG_6226.jpg

Tämä kaunokainen löytyi tontilta kukkimasta. Kevät avaa sipulikukkien nuput. Ensimmäinen, oikein pullea pölyttäjäkin nähtiin pihassa. Olen kiitollinen jokaisesta kukasta niin pihassa kuin luonnossakin.

Eilen kävimme metsäkävelyllä kuten moni muukin.  Kohteliaasti ohitettiin toisemme, kuten aina ennenkin luonnossa on tehty. Lintujakin kuuneltiin vaikka ei niitä tunnistetakaan. Mustarastas hyppeli polulla. 

IMG_6222.jpg

Seisoimme kukkulalla ja katselimme alas, vihreys eli sammal verhoaa kaatuneet puut . Näky on rauhallinen. Löysimme ensmmäiset sinivuokon nuput ja leskenlehden. Ihan parasta loman viettoa!

IMG_6225.jpg

IMG_6223.jpg

Iloa ja valoa juuri sinun päivääsi!