IMG_5651.jpg

Kuvassa Äidilleni virkkaamani kännykkäpussi, jämälangoista. Annoin  äitienpäivälahjaksi. Hän sanoi, ettei sulje nappia, koska haluaa vastata nopeasti puhelimeen. Pussukka on tehty kahdesta eri langasta ja toisessa oli paljetteja eli se löytynee nopeasti käsilaukusta kun kimaltaa. 

IMG_5674.jpg

Neuloin kolmesta kerästä nokkoslankaa kahdet sukat. Pikkuisen jäi vajaaksi, varpaisiin tarvitsin muuta lankaa. Jos olisin tehnyt pikkuisen lyhyemmät varret lanka olisi riittänyt. Puikot nro 3 resorissa, muutoin nro 2½. Silmukoita 15 puikolla. Malli on Riikka-sukat ja neuloin nämä edellisen saman mallin mukaan kun ohjetta en löytänyt. Poliisikupissa pannukahvit maidon kera.

IMG_5675.jpg

IMG_5676.jpg

Käytin pitsikuvioon 13 silmukkaan. Tämä lanka on niin ihanaa neuloa!

IMG_5671.jpg

IMG_5668.jpg

Voimakas tuuli riepotteli kukkia niin pihassa kuin metsässäkin. Sireenimme, se pikkuinen, kukkii. Samoin kevätesikot ovat oikein innostuneet kukkimaan. 

IMG_5661.jpg

Metsässä kukkii jo kielot! Mustarastas lauleli parkkipaikan vieressä kun palasimme  autolle ja niin lähellä, että näimme sen.  On onnellista saada konsertti kauniissa luonnossa ja ihan ilmaiseksi! 

Pian on kesäkuu. Pieni viesti omalle SNY:lleni: Laita paketin matkaan ääriviivat kädestäsi ja jalastasi, kiitos!