034.jpg

Yllätyin eilen iloisesti, kun pihassa kukki ensimmäiset kevätpäivänsini, nurmikolla tai oikeastaan sammaleella. Emme ole vielä haravoineet kuin kukkamaan ja senkin kevyesti, jotteivät kukat kärsi.

Kävin istuttamassa jouluhyasintin sipulit maahan, toiveena että ne syksyllä kukkisivat. Samalla istutin pääsiäsnarsissit. Ensi keväänä näen onnistuinko niiden kanssa. 

025.jpg

Kevätesikotkin avaavat nuppujaan, vaikka maa on karua mihin ne on istutettu. 

021.jpg

Muutama ihan krookus on pärjännyt pupujen säännöllisitä vierailuista huolimatta, lumikellojen vierellä. 

032.jpg

Ensimmäiset narsissitkin ovat auenneet iloksemme. Sipulikukat ovat varmoja ja kauniita kevään airuita.

028.jpg

Alunperin istutin kolme hyasinttia nurmikolle, mutta ne ovat kauniisti lisääntyneet ja tuoksuvat nyt ihanasti. 

002.jpg

Jatkan nyt SNY:ni lahjoittamasta langasta sukkien neulomista, hänen lahjoittamallaan ohjeella. Apukissojen neulomisesta oli apua, neulestressi helpotti ja ensimmäinen sukka on valmis. 

Toivotamme iloista vappua ja tarjoilemme tätä kylässä nauttimaamme terveellistä herkkua, ole hyvä!