Äitini syntymäpäivät vietettiin hänen syntymäkodissaan. Paikalla olimme me kaikki lapset ja suurin osa serkuistamme. Syntymäkoti sijaitsee kivisellä mäellä, ympärillään ihana puutarha. Osa kasveista on alkuperäisiä.
Tässä nykyistä kukkaloistoa, sisareni istuttamaa ja pihan kivien ympäröimää. Tontilla on ympärillään myös kiviaitaa, kuten on yleistä ollut. Kivet on saatu kun on peltoja raivattu. Kovan työn on isoisämme aikanaan tehnyt noin v. 1910 paikkeilla.
l
Salkoruusun muistan jo omasta lapsuudestani, jolloin enoni piti siitä huolta.
Kommentit