IMG_5652.jpg

Pari viikkoa sitten viikonloppuna konttasin kuvaamassa orvokkeja metsässä. Aurino paistoi ja oma varjoni himmentää kuvaa. Neulasten, kuihtuneiden lehtien ja muun maa-aineksen keskeltä nousee suloisia kukkia. 

IMG_5656.jpg

IMG_5658.jpg

Ihan ensimmäisen ison huivini neuloin tällä hevosenkenkäpitsillä ja se on nyt Äitini käytössä, lämmikkeenä. Tarkoitus oli neuloa Riikka-sukat, mutta en löytänyt siihen hetkeen kuviota, joten syntyi tämä kuvio. Minulla on kesken jo pitkään puikoilla ollut työ ja sen jouduttamiseksi tarvitaan jotakin pienempää. Tämän langan väri miellyttää minua ja neuletuntuma samoin. 

IMG_5657.jpg

Olin eilen työpaikan TYHY-päivässä Poliisiammattikorkeakoululla ja lähtiessäni sain mukaan mm. tämän kupin. IHANA! 

TYHY-päiväkin oli täysosuma. Koskaan ennen en ole tuntenut oloani niin turvalliseksi työaikana.   Ulko-ovet lukossa, kulkunappi jokaisella, ympärillä virka-asuisia poliisiopiskelijoita ja heidän opettajiaan... Todella hieno päivä. Ohjelmana turvallisuuteen liittyviä luentoja, harjoitus liikuntahallissa ja vierailu Poliisimuseossa. 

Sukat annan lahjaksi ja mukaan liitän viestin koskien nokkosen monikäyttöisyyttä. Nokkonen kelpaa ruuaksi, lannoitteeksi, torjunta-aineeksi ja kuiduksi lankaan.  Sukkiin meni lankaa reilu 70 g ja koska olen ostanut kolme kerää saan vielä toiset, itselleni.  Lankahan on ONION Knit NETTLE Sock Yarn ja väri nro 1027. Eikös tämmöiset nokkossukat ole sopiva kesälomalahja?