Neuloin Isännälle sukat ja ne valmistuivat 14.1.21. Lankana REGIA PREMIUM SILK . Suloisen pehmeää, ihanaa neuloa, ei kutita. Lanka nyppyyntyi jo neuloessa. Sukat ovat olleet heti valmistuttuaan käytössä joka päivä, tai oikeastaan yö! Koko viikonlopunkin niitä on käytetty eli ilmeisen mieluinen sukkapari.
Joulusiivousta tehdessäni ahdistuin langan määrästä kaapeissa. Päätin aloittaa aktiivisen oman varaston käyttämisen neuloen. Ensimmäinen oman varaston langoista neulottu työ on tämä villapaita, valmistui juuri äsken. Neulomisen aloitin heti sukkien valmistuttua eli aikaa kului reilu viikko.
Neulekäsialani on yleensä hyvin tasaista, mutta nyt kaivattaisiin langan rentouttamista kastelulla. Olen oikein tyytyväinen siihen, että kuvio eli värinvaihto on tarkalleen samassa kohdassa vartalossa ja hihoissa eli lanka riitti juuri sopivasti.
Huomaa laillinen virkiste, Brunbergin suklaapatukka, minkä Isäntä toi sohvapöydälle. Tähän kului varastolankaa 8½ kerää. Yhteensä olen neulonut tänä vuonna jo 900 grammaa lankaa kun lasketaan edellisen postauksen harmaa villapaita ja Isännän sukat. Niihin on langat toki ostettu erikseen.
Kommentit