Neuloin turkoosista Novitan puuvillalangasta olkalaukun. Vuori on turkoosia puuvillaa ja olkanauha patellanauhaa. Pohja on virkattu ja sivut kaksoishelmineuletta, päädyissä sileää ja nurjaa. Yläreunassa hiirenhammasreuna ja vetoketjukiinnitys.
Kesällä tarvitaan monenlaista tavaraa mukana, siksi ompelin myös pienen vetoketjupussukan.
Tämä kangas oli minusta niin herkullista, että oli pakko hankkia sitä. Monesti materiaali sanelee mitä teen, myös langoissa. Kesälaukkuja tehdessäni en aluksi tiennyt millaisen teen, vaan suunnittelin tehdessäni.
Lopuksi ompelin kassin johon mahtuu vaikka pienet eväät ja vesipullo tai muuta tarpeellista. Vuori on violetti kuten viinirypäleetkin, samoin pienessä vetoketjupussukassa.
Itse sain ihanat Seikkailu Suomessa Kesäkassit! Lumipallo ja juhannusruusu oli juuri avanneet kukkansa kun sain henkilökohtaisesti vastaanottaa nämä jännittävät paketit:
Kolme pakettia ja ohjeet avaamisjärjestyksestä. Todella kiva idea ja toteutus!
1. Avaa ensin, JUHANNUS
Rentouttava maallaolo luonnon yrttejä keräten vie sinut keskelle juhannusyön yrttien taikoja
Kolme purkkia kesän yrttejä kuivattuna: Nokkonen, Maitohorsma ja Vadelma, kaikki vuoden 2017 satoa.
Kaunis turkoosia kassia oli vähän vaikea kuvat, siksi laitoin sen henkariin ja ovenkahvaan roikkumaan. Huomaa suloinen sininen tasku ja Itse tehty merkki. Tämä sopi käsityöpussukaksi tai yrttien keräilyyn, koko kesän.
2. POHOJANMAA
Matkasi vie sinut keskelle pohojalaasta puukkojunkkarien taikaa. Muista: Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta!
Ihan Siniselle sohvalle sopiva, Sininen kassi ja miten hauska tasku! Tässä kulkee eväät näppärästi mukana, myös Isännälle.
Evästä olikin valmiiksi mukana: luomumustikkaa kuivattuna ja suklaamustikoita. Arvaat varmaan, että kyllä maistuu!
3. LAPPI
Viimeisenä eksyt Lappiin ja joudut keskelle talvista säätä. Onneksi lämmikettä on mukana etkä palellu!
Tämäkin kassi on sininen. Siihen mahtuu runsaasti tavaraa, siinä on kaksi taskua sivuilla ja sisällä pieni vetoketjutasku. Tämän turvin pääsee vaikka uimarannalle seikkailemaan.
Lämmike on vaalean sininen, suloinen huivi! Viileinä kesäiltoina, kuumina päivinä tällä on hyvä suojata olkapäitään.
Todella runsas, hauskasti ja taidolla koottu kokonaisuus. Tekijällä on ollut mahtava idea ja toteutus on taidokas. Arvostan suuresti tätä Kesäkassilahjaa, kiitos! Kassit pääsevät Suomen suveen seikkailemaan kuten on tarkoituskin.
Tuulessa liikkuvien lumipallojen myötä lähetän lämpimät kesäterveiset kassini tehneelle Ouskulle, kassini saaneelle Annelle ja Kesäkassi-vaihto emolle Heidille. Suloista suvea!
Kommentit