IMG_5307.jpg

IMG_5308.jpg

Ihan aluksi kerron, että yhden sienen löysimme ja se on kuvassa. Ystävälliset Sienestäjät kertoivat, että tämä on hyvä, mutta ryöpättävä ruokasieni, kuten osasin epäilläkin. Pieni viilto sieniveitsellä hatun alle näytti valkoisen maidon ja tämä oli tärkeä merkki. Sieni katsottiin asiantuntevin silmin ja me saimme samalla opastuksen. Metsässä liikkuu Ystävällisiä Sienestäjiä! Tämä olkoon raportti Metsäretkestä ja todiste myös.

IMG_5309.jpg

Salaatti kuuluu sarjaan  terveellistä ruokaa. Ottimina häälahjaksi saadut salaatin ottimet ja malja saatu Äidiltäni joululahjaksi. Ateriana pala lohta uunissa paistettuna, salaatti, palajuustoa sen kera ja saaristolaisleipää. Ruoka maistui metsäretken jälkeen.

Haasteista Hyvän mielen haasteeseen liittyen, kävin lankaupassa... hys, hys!

IMG_5306.jpg

Jotain sain valmiiksi aamulla ennen retkelle lähtöä. Riikka-sukat, minun tavallani tehtynä. Tein siis sädekavennuksen enkä neulonut resoria kierretyin oikein silmukoin, kun tuli liian reikäistä. Mallista tykkäsin ja kantapään tekoon kului moninkertainen aika, vaikka se ihan yksinkertainen onkin. Lopputulos miellyttää ja jää itselleni. Väri on siniharmaa ja lanka sama kuin niissä kolmessa parissa palmikkosukkia aiemmin esiteltynä. Lankaa kului 72 g ja puikot olivat kokoa 2½ .

IMG_5305.jpg

Possu Munkki antoi uuden Haasteen. Tämä on oikein haasteiden syksy. Lupaamme harkita!