Syyskuun SNY-paketti sisälsi kauniit sormikaat minulle itselleni, lempiväriäni. Mukana oli myös kaksi kerää DROPS ALPACA MIX lankaa ja siitä neuloin erityisen pitkävartiset sormikkaat. Nämä menevät lahjaksi rakkaalle ystävättärelle. Koska SNY-kierroksella on myös pieni kilpailu, kuvasin vähän työvaiheita, inspiraatioksi muillekin ja osoittaakseni, että sormikaiden neulominen on helppoa.
Ensimmäinen vinkkini on: Neulo molemmat sormikkaat yhtaikaisesti siis vuorotellen. Saat lisäykset ja kuviot mukavasti kohdalleen. Peukalokiilakin löytää paikkansa helposti, jos kämmenselässä on jotakin kuviota. Tämä helpottaa myös pukemista. Isäntä huomauttaa tässä kohden, että peukalokiilan kohdalla alkoi hänen osuutensa: Sovittelu! Hakaneulalla peukalokiilan silmukat odottamassa.
Vinkki numero kaksi: Sormien neulominen kannattaa aloittaa pikkulillistä. Siihen tulee silmukat puoliksi etu- ja puoliksi takakappaleesta ja niiden väliin luodaan 3-4 silmukkaa. Näillä neulotaan pitkää putkea ja sovitellaan usein.
Tässä kuva etupuolelta, kun muutama kerros on neulottu pikkuisilla sormikaspuikoilla. Isäntä huomauttaa: Tässä saa olla tarkkana, kun sovitellaan. Ei ehdi kirjassa lehteä kääntää, kun taas kättä tarvitaan. Nääs sohvalla lukiessa.
Vinkki numero kolme: Kun pikkusormi on valmis, voit neuloa pari kerrosta muilla silmukoilla siis korottaa kämmenosaa hiukan. Ilmankin onnistuu, sinä päätät!
Näin neulotaan sormi kerrallaan putkia. Tässä vielä pitkät puikot lopuilla silmukoilla.
Tässä etupuolelta kuvattuna ja siinä on sormikaspuikot käytössä. Nämä ovat lyhyet 10 cm pitkät ja uppoavat hauskasti kämmeneen neuloessa. Olen neulonut sormikkaita pitkilläkin puikoilla, onnistuu hyvin. Parhaat ovat ehkä kuitenkin 15 cm pituiset. Isäntä huomauttaa: Nyt löytyy jo sormille paikat ja puikkojakin vain kolme käytössä.
Valmista! Huomaa erityisen pitkät varret, joihin neuloin alapuolelle resorin ja reunaan hiirenhammasreunan. Näin sormikkaat lämmittävät käsivarsia, jos päällystakin hihat ovat väljät.
Isäntä huomauttaa: Keijuja ei meillä tarvita. Emäntä istui aamulla sohvalla ja päätteli langanpäät ja ompeli reunan. Pyynnöstä kuvasin. Isot ovat, tottakai, kun olin mallina, mutta saajalla on pidemmät sormet. Lanka on muuten miellyttävää miehenkin iholle!
Kommentit