006.jpg

Juhannuksen kukka oli suopursu, sen tuoksu on villi, ihana. Juhannusruusu ei vielä avannut kukkiaan, sateen ja kylmän vuoksi.

012.jpg

Juhannuksena neuloin valmiiksi sytomyssyn keltaisista jämälangoista, bambusta ja puuvillasta. Mukaan liitin SNY:ni tekemän lappusen materiaalitiedoin ja pesuohjein.

001.jpg

Juhannuksen aloitin myös Marjaretki-langan neulomisen sukiksi. Kantalappu neulotaan kahden puikon silmukoilla. Ensimmäinen silmukka nostetaan neulomatta kerroksen alussa. Se näkyy hyvin reunoissa, venyneinä silmukoina. Kantalapun korkeus tulee olla yhtä pitkä kuin yhden puikon silmukat tai ohjeen mukaan. Tähän neuloin 20 krs ja puikot nro 3, 12 s puikolla. Lankahan on Nallea.

002.jpg

Silmukat jaetaan kolmeen osaan, tässä 7+10+7. Neuloin nurjalla, kunnes jäljellä on 8 silmukkaa. Neuloin kaksi nurin yhteen ja käännyin. Reunaan jäi siis 6 silmukkaa.

 003.jpg

Tässä neulon oikealla, keskeltä 9 silmukkaa oikein, 10 nostetaan neulomatta ja neulotaan reunasta silmukka. Vedetään neulomatta nostettu neulotun yli ja käännetään työ, siirrytään siis nurjalle. Näin on taas vähennetty reunasta yksi silmukka.

005.jpg

Näin neuloen vähenee reunasilmukat ja jää jäljelle keskimmäiset, kantalappu on valmis. 

009.jpg

Seuraavaksi poimitaan reunasilmukat puikolle. Neulomatta nostetut silmukat on helppo poimia puikolle. Ensimmäinen kerros näillä silmukoilla neulotaan kiertäen eli silmukka neulotaan takareunastaan, jottei jäisi reikiä.

012.jpg

Kuvassa nostetut silmukat ja nyt päästään jatkamaan terän neulomista.

013.jpg

Kantalappu valmis, silmukat nostettu ja neulominen jatkuu. Ylimääräiset silmukat vähennetään kantapään ja jalkaterän kohtaamispaikassa, kantapään puolella neulomalla kaksi silmukkaa yhteen joka toisella kerroksella. 

016.jpg

Ikinä ennen ei peurankello ole tuottanut näin suuria ja kauniita kukkia. Olkoon kukka kiitoksena Osakaiselle, joka lahjoitti langan. Koska sukat menevät kaksosille, neuloin kantapäät erivärisiksi, Nallea nekin. Violetti on SNY:ni lahjoittamaa ja sininen entistä jämää.  

Suloista, aurinkoista kesää ihan jokaiselle!