IMG_4785.jpg

Joulukuun SNY-paketissa tuli kerä tätä lankaa. Kaunista, kimaltavaa ja kevyttä angoralankaa, keinokuitua suurin osa. Tiesin tälle pian sopivan kohteen, huivin. Ohjeen löysin Ullaneuleesta, Merenneidon pyrstö. Kaunis pitsimalli!

IMG_4784.jpg

Käytin huiviin myös tätä metallilankaa, kun kimaltava lanka loppui siinä reunapitsissä ja jatkoin tavallisella angoralankajämällä.  Tämä neuloutui kauniisti yhteen angoran kanssa ja oli helppokäyttöistä.  Huivissa on pari sileää kohtaa, kun en huomannut ajoissa leventää pitsikuviota silmukoiden lisääntyessä. Huivi kuitenkin kimaltaa tyylikkäästi ja on kevyt.

IMG_4782.jpg

Pitsikuvio on hyvin kaunis. Neulon varmasti samalla kuviolla jotakin muutakin, ehkä toisen huivin.

IMG_4783.jpg

Reunapitsiin käytin siis tavallsien angoralanganjämän jonka olen jostakin saanut. Aika tavaran kaupitsee, tämä jämä oli odottanut jo pidempään käyttöä, mutta oli nyt todella tarpeeseen.  Reunapitsikin on oikein kaunis kuvio.

IMG_4787.jpg

Koska on Loppianen ja kristillinen joulu päättyy, ostin keltaisia kukkia valoksi tähän räntäsateeseen. Kevätesikot olivat kärsineitä, keltaisia tulppaaneita en saanut, mutta krysanteemit löysin.  Kuvausalustana huivi, joka lähti sitten lahjaksi Maakravulle eli Äidilleni. Äiti puhuu lapsuutensa murretta ja hän sanoo krapu. Merenneidon pyrstö päätyi siis Maakravulle. Hänelle jäi myös viimeistely tehtäväksi, koska lähdimme kylään heti kun sain sen puikoilta.  

IMG_4786.jpg

Äiti ihastui huiviin. Onneksi se on kevyt. Hänen hartiansa eivät kestä mitään painavia, raskaita vaatteita. Neulomiseen käytin 4½ suoria Prym puikkoja, jotka olen saanut sisareltani. Kaikenlaisille puikoille on käyttöä! Samoin kaikenlaisille langoille. Jospa nyt saisin vauhtia omaan neuleeseeni jota olen jo jonkin hetken tehnyt ja joka on joutunut siirtymään syrjään muiden neuleiden tieltä. 

Äiti kertoi, että tyttösenä maaseudulla lapset ja nuoret kulkivat nuuttipukkeina. Hänkin oli kulkenut kyläilemässä naapureissa. Nuuttipukeille tarjoiltiin joulun herkkuja, niitä viimeisiä. Maaseudulla oli riennot vähissä hänen lapsuudessaan, joten tämä tapa oli suosittua. Osa nuuttipukeista oli naamioitunut tuntemattomaksi, eikä talon väki aina tiennyt ketä kestitsivät.  Hauskaa! Nuutin päivä on viikon päästä.