IMG_6568.jpg

Peurankello  avaa kukkiaan. Niin kaunis! Rannalla pakoon lähti kolme telkkää kun menin uimaan. Kameraa ei ollut mukana, tietenkään. Oli niitä kyllä kiva katsoa. Näin myös vesimyyrän vilistävän rannassa, kun kävimme veneellä kaisloja katkomassa. 

IMG_6563.jpg

Launtaina oli aamulla kiva ilma ja yllättäin pellolla käveli viisi komeaa vierasta. Olimme nähneet ne jo aiemmin tien vieressä, pellolla ja lausuin mielessäni ne tervetulleeksi. Lienevätkö kuulleet pyyntöni, kun tulivat ja 30min istuimme terassilla ja vain ihailimme niitä. Lähelle en mennyt, jotten pelottanut niitä pois.  Lopun päivää satoi, mutta ei haitannut, niin hyvä mieli meillä oli!

Isännän  tuttu kertoikin, että hänen perunamaassaan oli kurjet käyneet vierailemassa ja nokkineet siemenperunat. Uusia perunoita ei vielä ollut.

IMG_6562.jpg

Minä keskityin kerrankin neulomiseen ja annoin Isännälle kameran. Hän käveli mökin pihassa edestakaisin ja sai kuin saikin kuvattua tämän ihanan perhosen. Niitä oli kolme lentelemässä auringon paisteessa.

IMG_6567.jpg

IMG_6566.jpg

IMG_6565.jpg

Oikein kaunista kesää juuri sinulle! Toivottavasti näet oikein mielenkiintoisia vieraita, kasveja ja eläimiä.