Eilen lämpimänä kevätpäivänä metsätiellä pomppi sammakko. Se loikki piiloon kun etsin kameraa, mutta tämän kuvan sain. Olemme odotelleetkin sammakkoa, kun viime keväänä näimme sen ojassa. Tällä kertaa se oli kaukana sulasta vedestä. Kevään merkki kuitenkin! Näimme myös sitruunaperhosia ja toisia, meille tuntemattomia musta- oransseja perhosia.
Pöytäämme koristaa nyt näin kauniit tulppaanit. Isäntä innostui siivoamaan keittiön kaapin päällyset ja vaihtamaan sinne puhtaat hyllypaperit suojaksi. Päätin ottaa kauniit vanhat astiat juhlakäytöön kaapin päältä. Ihan liian harvoin niitä tulee käytettyä. Ota sinäkin pyhäastiat käyttöön!
Pitsiresori 248 silmukkaa, puikot nro 3. Lanka Blend bamboo 10 kerää, vajaa kerä jäi.
Kuvattu Sinisellä sohvalla. Hihat vajaamittaiset, 70 silmukkaa alkuun lisätty resorin jälkeen 80 silmukkaan, yhden pitsikuvion jälkeen lisätty 7 krs välein yhteensä 10 silmukkaa, 90 silmukkaan. Pituus on ikäänkuin tunika, 48 cm, hiha 33 cm. Sivuille neuloin sileää kaistaleet. Puseron saa sisareni ja jos hän ei tykkää, otan itselleni. Kuvan nähtyään jo kyseli milloin saa, no pääsiäsenä voi hakea Äidin luota. Hän osti langat kun suosittelin ja valitsi mallin, mutta pitsikuvion päätin itse. Hän toi nimittäin monta ohjetta, joihin oli liittänyt komentit ja toiveet. Kokosin sitten niistä oman mieleni mukaisesti. Lankamaailman ohjeista löydät pitsikuvion.
Oikein hyvää pääsiäistä!
Kommentit