Kävimme metsäkävelyllä, lätäkkö oli jäässä ja jää murtunut palasiksi. Ajattelin kirjoittaa sytomyssyistä, joita kerätään ystävänpäivän tiimoilta. Oikeasti sytomyssyjä kaivataan ympäri vuoden heille, joilta lääkkeet vievät hiukset.
Sammal verhoaa maata ja tämän erityisen kiven, minkä ohi aina kesällä kävelemme. Nyt ei ole lunta, joten kivi näkyi hyvin.
Sammal on kaunista ympäri vuoden ja luo havupuiden ja varpujen kanssa rauhoittavan, voimaannuttavan vihreän maailman. Oli hyvä kävellä yhdessä ja hengittää raikasta ilmaa.
Näetkö, mustikan pikkuiset silmut odottavat kevättä? Kuljemme kohti valoisampia päiviä.
Sinivuokon lehdet ovat valmiina ympäri vuoden ja nyt ei ole edes lumipeitettä. Ne ovat pieniä, mutta vahvoja.
Sytomyssyjä vastaanottavat monet lankaupat ja niistä yhteyshenkilöt toimittavat myssyt tarvitseville otettavaksi. Kaikissa yliopistosairaaloissa on syöpätautien poliklinikat ja syöpäosastot joihin myssyjä voi toimittaa. Osastot ovat auki myös viikonloppuisin ja iltaisin, poliklinikat vain päiväaikaan. Soittamalla saat selville minne myssyjä voi toimittaa!
Ensimmäinen ikinä neulomani myssy oli vaaleanpunainen ja bambua. Sen välitti eräs blogisti kun häneltä sitä oli pyytänyt tarvitseva henkilö. Sain myöhemmin hänen viestinsä, miten itku tuli, kun pitkät hiukset pestessä alkoivat irrota. Pehmoinen bambu olit tuntunut erityisen hyvältä iholle. Tästä voimaantuneena olen aina joskus neulonut sytomyssyjä ja vienyt TAYS syöpätautien poliklinikalle, Radiuksen 2. kerrtokseen.
Myssy voi olla myös trikoota, pehmoista merinoa tai puuvillaa. Paino sanalla pehmoinen! Myös villasukkia voi lahjoittaa. Eri kokoisia myssyjä, aikuisten ,tarvitaan. Makuja on monia! Toinen kaipaa yksiväristä, toinen kimaltavaa, paljettikoristeista. Mustatkin myssyt ovat löytäneet tarvitsijansa, nopeasti. Tee kaunis, jollaisen itse haluaisit pukea!
Olen neulonut nro 3 pyöröpuikolla 60 cm ja päättelyosuuden sukkapuikoilla. Silmukoita 130-138. Ohuemmasta langasta pukoit nro 2½ ja silmukoita 140-150. Sovittele omaan päähäsi!
Antaessaan saa, olen kokenut. Tartu sinäkin toimeen, virkkaa, neulo tai ompele. Voit myös lahjoittaa lankaa, jos et koe työtapaa omaksesi.
Kommentit