001.jpg

Vuorelman Veto-langasta neuloin kiireellä villasukat. Puikot nro 3½ neliskulmaiset, 14 s puikolla varteen, kantaan 24 krs, terä 13 s puikolla 45 krs ennen kavennuksia. Tavoitetta isommat tuli. Koska suunnittelin mahdollisimman tyttömäisiä, eikä aikaa ollut pitsineuleelle, tuunasin vähän.

002.jpg

Pienellä satiininauharusetilla sukkien ilme muuttui, ainakin omiin silmiini suloiseksi. Onhan tytön kiva katsoa nilkkaansa, onko rusetti nätisti? Lahjaksi menivät, kuten alla oleva pakettikin kertoo.

001.jpg

Olin joulumyyjäisissä, myymässä. Kuvassa myytäviä: suloisia sydämiä joita Martta-siskot ovat virkanneet. Vieressä itse kuivaamiani yrttejä, joita Isännän kanssa eilen pussitimme Luonnon jalkakylvyksi. Tuoksu oli ihana, tuli elävästi kesä mieleen. 

004.jpg

Kirjoneuleen voi tehdä toisinkin! No, osaanhan minä tavallisestikin tehdä, mutta päätin vähän oikaista. Huomaatko miten?

Tarkoitus pyhittää keinot, aikaa oli vähän ja halusin neuloa Angry Bird tumput annettavaksi erityislapselle Vaaka ry lahjana. On aina ihanaa, jos lapsi saa iloa neuleesta. Huomaatko ihanan värin? Jotakin erityisen miellyttävää lankaa kului pois, jokunen jämä väheni varastosta, näin se Lankalaihiskin etenee? 

Oikein mukavia jouluvalmisteluja teille kaikille! toivovat Sinisen sohvan isäntä ja emäntä