Ensimmäiset tulppaanit ja keittiöön on vaihdettu verhot . Jouluksi ommeltu pöytäliina palvelee mainiosti sydänkuvioineen.
Ei ole kukaan haukannut kakun reunasta vaan se on kauraleseitä. Voitelun lisäksi käytin kauraleseitä ja niitä pakkautui reunaan vaaleaksi koloksi. Taikinaa oli toki runsaasti, pursui yli reunan. Kuvasin lieden päällä.
Repu lähetti näin kauniin tasalukuarvauspalkinnon, kiitos! Ihana lanka pääsi nopeasti puikolle ja nyt on valmiina kaksi kaunista sytomyssyä.
Sohvapöytä on joulun jäljiltä vapaana, siinä oli hyvä kuvata. Lankana Blend bamboo ja sehän on erittäin miellyttävää iholle! Väri on kaunis puolukan punainen.
Tämän sytomyssyn olin neulonut hiukan aikaisemmin. Puikot nro 3, silmukoita 140. Punaisissa 136 silmukkaa. Yksi kerä lankaa riitti yhteen myssyyn ja pikkuisen saattaa jäädä varalle.
Nämä villasukat on menossa lahjaksi, kiitokseksi Martta-illan esiintyjälle ensi tiistaina. Neuloin nämä noin vuoden ikäiselle pojalle vauvalangasta ja stepistä, sukkalangasta. Näitäkin oli ilo neuloa.
Semmoisia tammikuussa tuli neulottua. Ystävänpäiväksi on taas perinteisesti haastettu neulomaan sytomyssyjä, joten nämä kolme ovat minun lahjani tarvitseville.
Voisitko sinäkin osallistua sytomyssyjen tekoon ystävänpäiväksi?
Kommentit