IMG_6211.jpg

Eilen illalla sain valmiiksi ja tänään jo otin käyttöön kotiavaimille uuden pussukan. Kaikki alkoi joskus vuosi sitten kun virkkasin pientä kukkaympyrää ihan omasta päästäni. Lanka on kaunis jämä ja saatu jostakin. Virkkaus ei ole minun juttuni ja työ jäi kesken. Sopivasti saapui maaliskuun Haaste: tee valmiiksi keskeneräinen, pura tai anna toiselle tehtävksi tai jopa heitä pois. Niinpä tartuin koukuun ja virkkasin aluksi ympyrän, vähän kuppimainen siitä kyllä tuli. 

Alle neuloin suorakaiteen ja ompelin turkoosin tilkun vuoriksi ja siihen vetoketjun. Ympyrän alle virkkasin valkoisesta puuvillasta toisen ympyrän, jotta kuvio erottuisi. Pikkuisen vinoon asettui ympyrä kun vapaasti ompelin, mutta muutoin tämä on ihan toimiva ratkaisu. 

IMG_6212.jpg

Toiselta puolen erottuu lanka ja sen hopeasäie. Turkoosin vuorinkin voi aavistaa kuultavan läpi. Lankaa oli niin vähän ja niin karheaa, etten arvannut siitä mitään asustetta tehdä. Tämmöinen Haaste on aivan paikallaan, lanka on varmasti aika vanhaa ja työ oli jäänyt vaille mielenkiintoa. Pikkuisen tympi sitä tehdä siinä loppusuoralla, mutta valmistumisen ilo onkin sitten ihan omaa luokkaansa.  Energiaa vapautuu muihin asioihin kun saa jotakin valmiiksi. Minua ei yleensä käsityöt harmita, mutta jokin jumi oli. Onneksi se on nyt selätetty ja mieli taas valoisa. 

IMG_6213.jpg

Mieliala oli eilen kuin nuo kuihtuneet lehdet maassa, mutta katsokaa mitä suloista sieltä pilkottaa!  Lumikasa sulaa pois kukkamaan päältä paljastaen syksyn lehtiä joita silloin haravoitiin pois ahkerasti.  Pikkuiset lumikellot puhkaisevat lehden ja tuovat nuppunsa iloksemme. Kuka voi enää olla apealla mielellä? Elämässä on kaikki hyvin ja yksi pieni käsityö tullut valmiiksi ja kevät on tulossa!