Kuvassa tuorein neule, 38 g painavat sukat. Sininen lanka on suloista Viking Villeä, lahja ystältä ja odottaa pääsyä puikoille...
JOULUHAASTE, säännöt:
Vastaa 24 kysymykseen
Haasta blogikollegat vastaamaan samoihin kysymyksiin
Kerro kuka on sinut haastanut ja kenet haastat
Kiitos Osakainen joka haastoi meidät! Me haastamme jokaisen vierailijan halunsa mukaan ja oman aikataulunsa puitteissa vastaamaan. Jouluasioita voi pohtia vuoden ympäri!
Parasta joulussa?
Isäntä: Saa olla rauhassa kotona, ei tarvitse mennä minnekkään!
Emäntä: Rauhallinen oma aika, yhdessä rakkaiden kanssa.
Joulumusiikisi?
Isäntä ja Emäntä: Perinteiset joululaulut, joita kuuntelemme radiosta ja levyiltä. Kauneimmat joululaulut ja jokin joulukonsertti tulee käytyä joka vuosi.
Tykkäätkö katsoa jouluelokuvia?
Isäntä: No, en! Kuunnellaan musiikkia, luetaan ja ollaan yhdessä.
Emäntä: Elokuvissa käymme harvoin, eikä koskaan jouluna. Musiikkia kuunnellaan ja televisiotakin vähän katsotaan.
Mitä ehdottomasti täytyy olla jouluaterialla?
Isäntä: Kinkkua, itse paistan.
Emäntä: Omatekoisia laatikoita ja raikasta salaattia. Itse tehty perinneruoka maistuu hyvältä. Kalaa syömme aina iltaisin, se tulee kyllä kaupasta!
Koska joulukoristeet pääsee kotiasi koristamaan?
Isäntä: Jouluvalot laitoin joulukuun alussa, siitä aloitettiin ja vähitellen on kaikenlaista laitettu esille.
Emäntä: Isäntä laittoi jouluvalot ja kynttilöitä palamaan. Joulukortit pääsevät esille sitä myöten kun saapuvat. Joulukukkiakin ostetaan vähitellen iloksi...
Joulu kotona vai jossain muualla?
Isäntä ja Emäntä: Kotona viihdytään. Ollaan aattoiltaa vietetty sukulaisten luona, mutta aina on yöksi kotiin tultu.
Itse tehdyt lahjat, kaupasta ostetut vai molempia?
Isäntä ja Emäntä: Yhdessä suunnitellaan ja ostetaan. Emäntä neuloo joka joulu jotakin... Käytiin juuri Marttojen myyjäisissä tekemässä mukavia hankintoja.
Laitatko ulkovaloja pimeyttä valaisemaan?
Isäntä: Lyhtyjä kerrostalon pihaan ja niihin kynttilöitä palamaan. Niitä poltamme koko pimeän ajan.
Joulu oman perheen kanssa vai isommassa porukassa?
Isäntä ja Emäntä: Rauhallisesti kahden, kylässä käy rakkaita sukulaisia ja joskus ystäviä glögillä ja joulutortulla.
Onko sinulla joululahjatoivetta?
Isäntä: No ei! Emännälle tiedoksi, että paitoja on käyttämättömänä kaapissa.
Emäntä: Rakastan yllätyksiä! Isäntääkin odottaa sininen yllätys...
Paras saamasi joululahja?
Isäntä: En muista.
Emäntä: Nukenvaunut. Aikuisena Isännän ensimmäinen lahja, tuoksu.
Kamalin saamasi joululahja?
Isäntä: Ei joululahjat ole kamalia!
Emäntä: Otan kiitollisuudella vastaan lahjan. Jos ei ole käyttöä, laitan kiertoon. Rakkaudella hankittu on arvokasta!
Kuvaile unelmiesi joulu?
Isäntä ja Emäntä: Joulu on aina joulu! Rakkaiden seurassa, rauhassa ja vapaana arjesta, suurta juhlaa!
Mikä on ärsyttävin joululaulu?
Isäntä ja Emäntä: Ei nyt osata nimetä mitään.
Oletko tehnyt jouluvalmisteluja tälle vuodelle? Mitä?
Isäntä: Aloitin pesemällä kristallikruunun. Hoosianna kirkossa käytiin.Kotiin hankittiin pitkään harkittua elektoniikkaa. Joululahjatoiveita olen tiedustellut. Joulumyyjäisissä olen Emäntää kuljettanut.. Vein Emännän myös joulukonserttiin! Kauneimpia joululaulujakin kuuneltiin.
Emäntä: Joululahjoja olen hankkinut...myyjäisistä! Joulukortit postitimme. Ollaan kuuneltu joululevyjä ja käyty konsertissa.
Paras joulujuoma?
Isäntä: Normaalit ruokajuomat, ehkä lasi viiniä aterialla.
Emäntä: Kotimehu, glögi, kotikalja .
Oikea joulukuusi, tekokuusi tai ei kuusta ollenkaan?
Isäntä ja Emäntä: Kunnon kuusi tietysti, tuoksu on tärkeä tunnelmanluoja!
Paras muistosi lapsuudesta?
Isäntä: Tehtiin aladoobia. Äiti teki ja Isä oli hankkinut lihan.
Emäntä: Monia suloisia muistoja. Vaatimattomissa oloissa pienetkin lahjat olivat arvokkaita. Kuusessa oli aina aidot kynttilät!
Laittaudutko aattona hienoksi vai hölläiletkö pyjamassa koko päivän?
Isäntä ja Emäntä: Normaalit juhlavat vaatteet, kodikaasti kuitenkin. Hautausmaalle puetaan lämpöisesti!
Peruna-, porkkana-, lanttu - vai bataattilaatikko?
Isäntä ja Emäntä: Perunalaatikko, imelletetty, porkkanalaatikko raasteesta, lanttu itse keittäen lantut eli kaikki pitemmän kaavan mukaan.
Paras joulusuklaa?
Isäntä: Marabou ja Julia
Emäntä: Fazerin siniset konvehdit...
Joulutortut vai piparit?
Isäntä: Tortut tietysti!
Emäntä: Leivomme joulutorttuja perinteisellä sekoitetun voitaikinan reseptillä ja keitääme luumusoseen itse. Töysäläiset Voipiparit ovat meidän pipareita, herkkuja! Nyt käyn hakemassa yhden...
Haasteen saa siis ottaa ja vastata, ilman stressiä, joulumielellä!
Kommentit