Joulukuussa sain lahjaksi tämän sukkalangan ja nyt Lankapaaston tiimoilta neuloin sen. Raidat menivät hyvin kohdilleen, vain terässä jouduin poikkeamaan neuloen kerän molemmista suunnista loppuun. Kärjet Novitan nordig woolia. Sivuissa kaksoishelmineuleraita neulottuna 4 silmukalla. Kuvassa se ei pingoittimsta huolimatta oikein erotu, mutta jalassa kyllä, yllättävän hyvin raitalangasta huolimatta.
Nämä vaaleansiniset sukat ovat Roosa nauha lankaa ja siis hyvin ohuet. Koko lapselle ja menevät Vaaka ry keräykseen. Olen itse tässä ihastunut villasukkien käyttöön paljaissa jaloissa kevään myötä. Jalat pysyvät lämpiminä ja kuivina. Miten sinä käytät villasukkia?
Lankapaasto eteni nyt 145 g eli saldo on nyt noin 1100 g kulutettua lankaa. Nyt täytyy nopeasti saada lanka puikoille, että voi nukkua yönsä hyvin. Työn alla oleva neule on turvallinen asia, jos herää voi neuloa...
Näin monivärinen tulppaanikimppu hankittiin kotiin iloksi ja kevättä tuomaan. Haravoin tänään esimmäisen kerran pihaa, koska tuuli oli tuonut lehtiä rapun eteen ja pudottanut paljon oksia puista. Taidan raivata huomena tilaa pääsiäskoristeille. Ruokapöytäänkin suunnittelin entistä enemmän tuoreita kasviksia. Kristityn suurin juhla, pääsiäinen, on tulossa!
Kommentit