Mustamakkara oli oikein arvattu, sitä KallaNalle sai Laukontorilta, tietysti puolukkahillon kera! Perinneherkku tulee nauttia oikeaoppisesti. Mutta nyt ollaan reissussa ja KalleNalle odottaa satamassa Marttojen vohvelikahvilan herkullisten tuoksujen tulviessa nenään, mitä hän odottaa? Pitkä matka on ajettu, mansikoita ja jäätelöä nautittu välipalana, mutta nyt kaivataan kunnon iltapalaa!
Rakuunan vohveli, perunasalaattia ja savumuikkuja. Ihanaa! Kyllä Lappeenrannassa osataan, tuumii KalleNalle.
On ilta ja pitkä ajomatka jäykistää jäseniä. Nyt ei ehditä Linnoitukseen eikä Hiekkalinnaan, mutta rakenteilla oleva Kukkavene on tutustumisen arvoinen paikka, sinne KalleNalle piiloutuu. Onneksi kukkia on sen verran niukasti, että löydämme KalleNallen. Vielä jatketaan matkaa...
Myöhään illalla KalleNalle jo nukkuu, kun pääsemme perille. Ei hätää, Isäntä kantaa hänet nukkumaan. Aamulla KalleNalle ilahtuu, ollaan mökillä ja paikalla on myös uusia kavereita! Ympärillä ihana kukkaniitty, kelpaa täällä mökkeillä ja huilata pitkästä matkasta.
KalleNalle seurasi rannalta, kun Emäntä kävi uimassa. Isäntä oli kokeillut vettä varpaalla ja todennut, että se oli K Y L M Ä Ä! Käytiin yhdessä retkeilemässä, ja tutustumassa ympäristöön. Kauniita perhosia nähtiin ja kuunneltiin lintujen liverrystä. Nyt lämmitetään sauna ja katsotaan, milloin Isäntä uskaltautuu uimaan? Vesi on puhdasta ja kirkasta...Kyllä täällä kelpaa mökkeillä...tuumailee KalleNalle ja vilkuttaa Mallalle.
Mitähän Malla mahtaa puuhata?
Kommentit