IMG_6642.jpg

Kenkäverosta ostin lomalla lankaa. Ne pakattiin näin kauniiseen pussiin.  Loman jälkeen otin langan puikoille. Ensimmäiset sukat on valmiina, Isännälle. Langassa on  kaunis sinisen ja vihreän sekoitus, todella tyylikäs väri!

IMG_6649.jpg

IMG_6648.jpg

Puikot nro 3, bambua ja 13 silmukkaa puikolle. Lankaa kului 112 grammaa. Kahdesta kerästä jäi 88 grammaa. Onneksi on täysi kerä, joten saan vielä toisetkin sukat neulottua. Lanka on oikein pehmoista neuloa, ei säikeile.

IMG_6641.jpg

Lomalla totesin, että naulomassani puserossa on liian väljät hihat. Aikanai asiaa harmiteltuani päädyin irrottamaan hihat, purkamaan ylhäältä ja neuloin muutaman sileän kerroksen ja kiinnitin uudestaan. nyt puserossa on alkuperäisen suunnitlemani mukaan vajaamittaiset hihat. Puretun langan käytin neulomalla itselleni pipon. otan tämän käyttöön, kun ilmat viilenevät. resori lämmitää korvia, pitsi estää hikoilemasta. Neuloin tähän yhden kuviokerran ja päättelin silmukat.  

IMG_6644.jpg

IMG_6643.jpg

IMG_6645.jpg

Kävimme eilen lauantaina mustikassa. Ilma oli helteisen lämmin ja ihanat valkoiset ja ketaiset perhoset parveilivat kukissa. Yksi neitoperhokin istahti kukkaan. Hyttysiä ei edelleenkään ollut, pärjäsin lyhytpunttisilla housuilla. Päässäni pidin puuvillahuivia, mikä on osittautunut näppäräksi suojaksi. Mukana oli repussa vesipullo ja joimme usein, mikä auttoi jaksamaan lämmössä.

IMG_6647.jpg

Pietaryrtti on kukkinut jo heinäkuusta asti, mutta kamera ei ole ollut paikalla. Tänään metsäkävelyn päättyessä sain sen kuvattua. Kesän kukkakuvasto alkaa olla valmiiksi tehty!