IMG_6735.jpg

Ihan ensimmäiseksi sukat, joiden langat vaativat päästä puikoille ennen kuin teen mitään muuta. Sitten langat loppuivat ja etsin ahkerasti lisää lankaa, mitä tiesin jossain kätköissäni olevan. Lopulta löysin, mutta välillä neuloin kahdet pienet tumput.

IMG_6734.jpg

IMG_6733.jpg

Kyllä niissä on pieni ero: Toisessa parissa on kaksoihelmineuletta toisessa korinpohjaneuletta, molemmissa palmikko keskellä ja aidot kiilapeukalot . 

IMG_6731.jpg

Neuloin sukat loppuun, toinen on vielä päättelemättä, kun vaaleanpunainen lanka vaati jatkoa. Neuloin kaksi siksakmyssyä. Tässä ne avoimina odottamassa ompelua.

IMG_6732.jpg

Tässä tumput ja myssyt yhdessä. Ihan ensimmäistä kertaa ikinä neuloin putkinauhat myssyihin. Tosi mukava työtapa! Olisi varmasti hauskaa neuloa näin kengännauhat. Lankaa jäi vielä yksi kerä, siitä sukat. Näihin on kulunut vajaa kaksi kerää. Olen saanut tämän langan lahjaksi käytettäväksi pikkuisten neuleisiin ja nyt tuli sopiva kohde. Kaksi tyttöä on syntynyt Kummipojan ystäväperheeseen. Halusin muistaa näin onnellisessa asiassa vaikka en heitä tunnekaan.