Olin syyskuussa Lankamaailman neuletapaamisessa ja sain lahjaksi kaksi kerää lankaa, sinisen ja valkoisen. Langat on tarkoitettu sinivalkoisiin sukkiin lahjaksi vastasyntyneelle itsenäisyyden juhlavuonna. Sukat jaetaan sairaaloissa. Samanlainen sukkatempaus oli Marttojen, Kätilöliiton ja Novitan yhteinen juhlavuosi taannoin. Silloin neuloin muistaakseni 27 paria sinisiä sukkia. Itse en olisi niin monia neulonut, mutta Isännän Sisar toi minulle hänkin lankansa neulottavaksi.
Tässä ne ovat, kaikki 6 paria valmiina. Käytin näihin myös omia jämälankojani, valkoisia, pois. Lopulta neuloin siniset sukat ja vielä yhdet, että sain kaiken sinisen käytettyä pois. Langathan oli lahjoitettu Lankamaailmasta, neuletapaamiseen ja tähän keräykseen osallistuville. Heiltä sain myös ohjeen ja se onkin heidän sivuillaan tarjolla. Erittäin kaunis teko heiltä! Olivat myös erittäin vieraanvaraisia, kaffetta ja teetä oli tarjolla hyvän seuran lisäksi. Kaikki neulojat ja virkkaajathan ovat hyvää seuraa!
Tämä on tainnut jäädä kertomatta. Isännän herkku on Aleksaterinleivos. Erityisinä juhlahetkinä nautimme sellaiset. Tabletit ovat päivittäisessä käytössä. Perjantaina tulin töistä ja hän oli pessyt omansa, piimällä. Nyt se on taas puhtaana ja kauniina käytössä. Pesu teki hyvää, toimi viimeistelynä, minä kun en sellaista harrasta, neuleen litistämistä. Isäntä on meillä se huolellinen osapuoli.
Sinisen sohvan Isäntä ja Emäntä toivottavat aurinkoista ja reipasta lokakuuta! Ottakaa heijastimet ja sormikkaat käyttöön.
Kommentit