IMG_5385.jpg

SNY:ni lahjoittama lokakuun suloinen villa-silkki neuloutui huiviksi ja valmistui aamukuudelta tänään. Heräsin siis aamuneljltä ja koska uni ei tullut ,neuloin huivin valmiiksi, vaikka meinasinkin nukahtaa sen äärelle. No, sain makeat unet huivin valmistuttua ja viimeistelin sen herättyäni.  

IMG_5388.jpg

Lankaahan oli kolme kerää. Ensimmäinen tuntui riittävän todella pitkään. Silmukoiden isääntyessä sain toisellakin kerällä merkittävästi kokoa, mutta en malttanut aloittaa pitsiä heti kolmannesta kerästä... Kaunis tuli, vaikka pitsikuvio loppuukin puoleen väliin. 

IMG_5387.jpg

IMG_5384.jpg

Eilen valmistui Isännän sormikaat. Niitäkin neuloin yöllä.  Kummasti keskeneräinen projekti, sormikkaiden peukalo, vaatii heräämään aamuyöllä, suden hetkellä ja neulomaan valmiiksi.  Ensimmäinen herättäjä oli edellinen valkoinen hartiahuivi, sitten nämä sormikaat ja viimeisimpänä tuo punainen huivi. 

Aamuyöllä neulottuani sormikaat valmiiksi, palasin vuoteeseen ja sain Isännän havahtumaan ja nousemaan. " Jos lähdet jonnekin, on olohuoneen pöydällä valmiit sormikaat odottamassa." " En usko täällä vuoteessa sormikkaita tarvitsevani, tarkenen nukkua ilmankin."  

IMG_5383.jpg

Kovin tummilta näyttävät keittön pöydällä. ovat merinovillaa, kulutus 2 kerää, puikot nro 3 ja silmukoita 12 puikolla. Sormet, 34-29-27 kerrosta, peukalo taisi olla 22 silmukkaa ja 26 kerrosta. 

IMG_5368.jpg

Kuvassa turkoosit sukat Vaaka ry keräykseen nuorille joululahjaksi ja toisen kaksosen sukat.  Tytöt kävivät sunnuntaina leikkimässä. Kumpikin laittoi sukat jalkaansa, mikä oli paras kiitos mitä voi saada, neule pääsee heti käyttöön!