IMG_4113.jpg

Valmistaudumme pääsiäiseen, suureen juhlaan. Susanna maalta muistutti terveellisestä syömisestä näin herttaisella pääsiäiskortilla, kiitos! Kortissa on lammas, kuten sopii hyvin neulovalle ja pääsiäisenähän monet syövät lammasta. Me panostamme noihin vihreisiin kasviksiin ja hyvään leipää. Broileria ja kalaakin aiomme nauttia. 

IMG_4118.jpg

Kuva ei kerro koko totuutta, kukkakauppias kokosi todella ihanan  kimpun: Kolme vaaleanpunaista ruusua, kaksi violettia freesiaa, mustikan varpuja ja palmunlehtiä. Vein nämä tuliaisena käydessäni katsomassa työtoverin suloista kahden kuukauden ikäistä prinsessaa. Pikkuinen osasi jo jokeltaa, nauraa ja muutenkin seurustella. 

Olemme lomailleet ja aika kuluu kuin siivillä. Saimme tänään siivottua ja etsin muutaman pääsiäiskoristeen esiin. SNY:ni lahjoittamista siemenistä kasvatin komean ruohon, mutta lomamme aikana se pääsi kuihtumaan, pärjäämme siis ilman. Uudet kukat aion vielä ostaa ja kauniita servettejä, niiden avulla saa helposti kauniin kattauksen.Keltaiset pyyheliinat otamme käyttöön myös keittiössä. Miten sinä valmistaudut pääsiäiseen?