IMG_3476.jpg

Kesään kuuluu sade ja kaunis sateenkaari, jonka Emäntä yritti vangita olohuoneen ikkunan raosta. Onkohan hänellä jotakin neulesuunnitelmia? Paljon mahdollista...

Emäntä on vaikea saada pois puikkojen ääreltä, ulkonakaan. Niinpä vein hänet metsään ja annoin käteen marjapoimurin. se tehosi! Ollaan nyt kerätty kolmen päivänä mustikoita, joita riittääkin tänä kesänä. Suotta valittavat huonosta mansikkasadosta. Luonto on täynnä puhtaita maukkaita marjoja, valmiina poimittavaksi! Mansikat me jo pakastimme, kolme kertaa ostimme ja kolmannella kerralla hinta oli jo liian kallis. 

Metsässä istuimme kivellä kyljittäin syömässä eväitä. Ruisleipää ja omatekoista mehua, mustikoita palan painikkeeksi. 

Emäntä: Onpa romanttista istua tässä puun juurella vierekkäin!

Isäntä: Mitä romantiikkaa tässä ny on? Hyttyset, paarmat ja mönkijät pyrkii iholle!  ( Oma on  Emäntä, vaikka onkin mustikkainen yltä päältä.)

Ei Emäntä muutenkaan ole jouten ollut.  Hän purki vaatekaapin sisällön vuoteelle ja laittoi minut paperoimaan hyllyjä. Avusti toki teippien kanssa.  Kaapin täyttämisvaiheessa näin parhaaksi vetäytyä ulos. Sen verran suuri keko vuotella oli, lankaakin vaatteiden joukossa! 

IMG_3477.jpg

Ei Emäntä puikkoja ole hylännyt. Iltaisin hän on mustikasta sinisillä sormillaan ahkeroinut ja neulonut sukat. Taas  yksi lahjalanka on neulottu loppuun. Lankavaraston suuruudesta en sano mitään, muistaa täytyy, että yhteisestä kukkarosta maksettiin sekin autovaha jota käytin kun Emäntä kaappia täytti. Sen vahan hinnalla voisi saada muutaman lankaerän...

Miten teillä saadaan Rouva pois puikoista?