IMG_4597.jpg

Pitkät suorat puikot nro 5 ja lopussa myös pyöröpuikkko samaa kokoa, lanka Novita Rose Mohair lahja jostakin tuntemattomasta lähteestä, saatu kauan sitten.  Ohjeen mukaan nopeasti valmistuva huivi ja niin olikin, kunnes aloin tapella pitsin kanssa. Purin ja neuloin pitsiosuutta kolme-neljä kertaa ja sitten muutin helppoon ja yksinkertaiseen pitsiin. Huivi oli valmis kun lanka loppui ja päättelystä osa on tehty toisella vihreällä mohairilla. Tämä pitsiosuus kasvatti kärsivällisyyttä! No, minä en piukota turhasta muutenkaan.  Tämän huivin annan siis lahjaksi 80-vuotiaalle emännälle hänen harteitaan lämmittämään. 

IMG_4598.jpg

Sik-sak pitsi toimii. Kukaan älköön sanoko sanaakaan pingoittamisesta, tai saa tulla sen meille tekemään!  Neuloin eilen myös lankakaupan neuletapaamisessa tätä huivia.  Samassa yhteydessä tein vähän suunnitelmia tulevaa SNY-kierrosta varten.... Olethan muistanut ilmoittautua?