Silmukan ytimestä-haaste elokuulle on ANANAS. Ananas on raikas hedelmä, mutta minä opettelin neulomaan ananaskuviota. Käytin ikivanhan puuvillalankajämän ja neuloin sen patalapuksi. Toisella puolen on vaatimattomampia kuvioita nurjilla silmukoilla ja jatkoin työtä muilla puuvillajämillä. Tämä oli oikein mukava langankäyttötapa ja tykkään lopputuloksestakin. Tämä patalappu jäänee omaan käyttöön, koska lankaa ei ole enää parin tekemiseen, ainakaan saman värisen.
Hauskan haasteenhan antoivat blogit Silmukan saalistus ja Pipon ytimestä. Kiitos heille!
Patalappu oli lomakäsityö. Kotona tartuin uusiin haasteisiin eli uuteen lankaan. Sain keväällä lahjaksi uutuuden 7 Veljestä raitalangan ja siitä syntyi nämä:
Todella nätit raitasukat. Tykkään näistä! 12 s puikolle nro 3,5 Cubics. Kuviona kaksi oikein kaksi nurin kahden kerroksen ajan ja sitten kaksi kerrosta oikein. Toimii! Yllätyin miten suloista tätä lankaa on neuloa ja miten somasti se soljuu puikoilla. Suunnittelin neulovani myös Isännälle tämmöiset, jahka ostan sen lankakerän. Isäntä suunnitteli ostavansa kumisaappaat. Nyt on puikoilla eräs toinen kaunis lanka kuitenkin.
Oletko yksiavioinen käsitöissä? Siis neulotko yhden työn valmiiksi ennenkuin aloitat uutta? Joku neuloja käytti näin hauskaa sanontaa. Minulla on eräs neule jossakin jemmassa eikä nyt löytynyt, joten aloitin sukkaneuleen ohuesta langasta. Joutenhan ei voi olla!
Nyt jännitys tiivistyy, odotan uutta SNY-pariani. Lämmin kiitos vielä keväästä Sannille! Ihana SNY-pari antaa paljon iloa arkeen. Viimeiset hetket ilmoittautua ovat menossa. Onneksi on siis käsityö, jaksaa odottaa...
Kommentit