Palmikko on ihan klassikko ja siksi valitsen sen hyvin usein neulemalliksi. Sukat tytölle kesäksi, sillä kesällä on myös kylmiä ja sateisia päiviä. Annan nämä juuri ennen juhannusta lahjaksi. Parit isommat täytyy vielä neuloa samaan perheeseen. Alkuun 12 s puikolle, vähensin 11 s, terässä 12 s puikolla. 47 krs ennen kärkikavennuksia. Puikot 2.75 kantikkaat 15 cm pitkät ja oikein mukavat. Lankapaasto eteni n. 50 g.
Nämä SNY:n antamat tabletit kirkastavat pöytäämme, ihanat värit! Pesimme keittiön ikkunan heti näin aamusta kun on sopivasti pilvipoutaa ja tyyntä. Eilen pesin kaksi pitkää mattoa ja ne kuivuvat mattotelineellä. Kesä saa tulla!
Huovutuksesta sanoisin, että pesukone hoiti homman, kuten lankavyötteessä luvattiin. Lopputulos on kaunis. Patalaput kuivuivat ulkona. Pesin ensin käsin mäntynesteen avulla ja kuumalla vedellä ja tuloksena vain venyminen. Kuivasin ulkona ja kuivuivat nopeasti. Tällöin irtosi kyllä runsaasti väriä ja karvaa, aito villa kun on kyseessä. Tänään laitoin pesupussissa koneeseen. Mitään ongelmia ei ollut, eivät tarttuneet toisiinsa eivätkä tahrineet konetta. Suosittelen pesukonehuovutusta.
Kommentit