005.jpg

Eläkkeelle jäänyt työtoveri soitti ja pyysi neulomaan rannekkeet. Hän hankki langan, teetee alpakkakerän. Puikot nro 3, 13 s puikolle, 1 o, 1 n 10 cm. Hän kiinnitti nämä neuletakkiin pidentämään hihoja.

012.jpg

Lanka riitti vielä irtorannekkeisiin, samalla kaavalla mutta 13 cm pituiset eli lanka on riittoisaa ja pehmoista. Halusin vielä neuloa myös sileää pintaa ja siksi tein 22 g painavat rannekkeet samalla silmukkaluvulla. Jätin nämä aamulla hänen postilaatikkoonsa kävellessäni työhön ja postilaatikon päälle asetin tyhjän lasipurkin. Kas, hän oli antanut itsekeitettyä vadelma-raparberihilloa joululahjaksi! 

Rannekkeet tarvitaan pitämään ranteet lämpiminä kun hän kiikaroi lintuja. Hän ekobongaa lintuja eli liikkuu jalkaisin. Itsekin kiitollisina kuuntelimme talitintin kevätlaulua viikonloppuna. Talitintit käyvät myös päivisin vierailemassa lintulaudan lisäksi lintupöntöissä.

Ihania talvipäiviä teille kaikille, annetaan puikkojen liikkua, saadaan Lankalaihis etenemään. Näin sain 22 g lankaa käytettyä omista varastoistani.