Sytomyssy, lankajämistä koottu, varustettu SNY:ni tekemällä kortilla pesuohjein ja materiaalitiedoin.
Isäntä on tehnyt ratkaisun, aiheena on tietysti vyötärön kavennus. Kyseessä oli kilpailu, pilke silmäkulmassa, tietysti!
Osallistujat: Jagulaari, Osakainen, Possu Munkki ja tietysti Sinisen sohvan emäntä. Tuomarina toimi Isäntä. Hän on pohtinut ratkaisuaan pitkään ja nyt on tulosten julkaisemisen aika.
Jagulaari on ansainnut erityisen kiitoksen, hän auttoi Possu Munkkia neulomalla Hilma-tädin sukat loppuun. Lisäksi hän on vastoinkäymisistä huolimatta rohkaissut itsensä liikkeelle, Neulekerhoon! Näin reipas toiminta on merkki lämpimästä sydämestä, joka auttaa toisia ja luo iloa ja valoa ympärilleen.
Osakainen on osoittanut esimerkillistä ahkeruutta aloittamlla espanjan kielen opinnot. Vaivojaan säästämättä hän paneutuu opintoihin. Edes kaunis kesäpäivä mökkeillen ei estä häntä opiskelemasta espanjaa. Osakainen osoittaa Suomalaisen Naisen lujaa tahtoa parhaimmillaan! Hän ansaitsee erityisen kiitoksen!
Possu Munkki on tunnollisesti suorittanut kaikki hänelle langetetut tehtävät. Lisäksi hän on huolehtinut Hilma-tadistä rakastavan sukulaistytön tavoin, vaivojaan säästämättä. Possu Munkilla on lämmin sydän.
Emäntä on suorittanut tunnollisesti Isännän ohjetta, neulonut seisten ja kyykännyt aina välillä. Osoittaa syvää paneutumista neulomiseen, että kykenee tähän.
Palkinnot ovat virtuaalisia, osin kuitenkin konkreettisia. Joudutte niitä nyt hetken odottamaan. Odotamme myös Jagulaarilta yhteystietoja, voimme postittaa muistamisen...
Emäntä sai palkinnoksi ja kannustukseksi elämänsä ensimmäiset KORKOKENGÄT. Ohjeena on korkokenkäkävely kotona, koko ajan! Emäntä on tunnollisesti noudattanut tätä ohjetta. Tuloksia odotetaan?
Possu Munkille Isäntä veisteli tulitikuista pienet puikot. Miksikö?
Emäntä tarvitsi ne Sukan kantapää-pienoismalliin, joka postitetiin kirjallisten ohjeiden kera avuksi Possu Munkille. Ajatuksena on selventää, kuinka helppoa on neuloa kantapää. Mallissa on jokainen vaihe nähtävänä. Posti mokoma hukkasi lähetyksen! Jos ei löydy, lupaamme tehdä uuden. Kyllähän Possu Munkki on palkintonsa ansainnut!
Osakainen ja Jagulaari joutuvat vielä odottamaan palkintoaan, mutta kesän mittaan heidänkin postilaatikkonsa kolahtaa...
Kommentit