IMG_6221.jpg

Kotimaisia ruusuja ja miten suuria ja kauniita ne ovatkaan! Isäntä laittoi meidän häälahjaksi saatuu maljakkoon keittiön pöydälle ja siinä yritin niitä kuvata.  Näin haasteellisina aikoina tulee tukea kotimaista työtä kaikin keinoin.

IMG_6216.jpg

Tällä erää viimeinen keskeneräinen valmistui eilen illalla. Tämä oli alunperin laukkupaketti, mutta ei tullut laukkua, lanka loppui kesken. Olen aloittanut ja purkanut varmaan seitsemän kertaa, joten ei ihme että oli kesken. Joulusiivouksen yhteydessä vein kellariin ja muutama päivä sitten hain takaisin.

IMG_6218.jpg

Virkkaukseen käytin alkuun varmaan pienempää koukkua, mutta loppuun saatoin nro 10 mm koukulla. Vapaalla kädellä luovasti annoin mennä ja yllättävän iso kori tulikin. Kuvausalustana sininen sohva. Suunnittelin tähän jotain kivaa pääsiäisiloa laittavani, mutta nyt ihan alkuun tässä on ihan uusi neule, kuinkas muutenkaan! Blend bamboo on juuri päässyt puikoille oltuaan ainakin vuoden odottamassa.  Sisareni kävi myös ostamassa samaa lankaa omaa puseroaan varten, joten sitä tässä sitten tehdään lähiaikoina. Jännityksellä odotan mitä kuviota hän toivoi itselleen. Hänen lankansa on valkoista ja minun sinistä, että hyvissä tunnelmissa täällä ollaan.

Oikein hyviä kevätpäiviä Sinulle ja läheisillesi!