IMG_5133.jpg

Olen saanut huikean Kesäkassin ja kirjoitin siiitä, mutta julkaisen vasta 1.8.18, sääntöjen mukaan. Kiitos parilleni!

Luen paljon ja erityisesti kesällä myös ehdin lukea. Mikä ihana tekosyy olla ulkona puun varjossa istumassa!  Lainasin kuvan kirjan ja voin suositella sitä lämpimästi! Minulla ei ole ollut omaa Mummoa, mutta muistan monta ihanaa Mummoa lapsuudestani. Tärkeimmät olivat Ullan Mummo ja Vaari, tyttöystävän Isovanhemmat. Heihin liittyy monta lämmintä muistoa varhaisesta lapsuudesta. Asuimme naapureina. 

IMG_5132.jpg

Kirjan sanoma on, että ei tarvitse olla oikeasti isoäiti, ei naimisissa eikä edes nainen ollakseen Mummo. Mummous on arvokas mielentila.  Kirja on aika tuore ja löytynee kirjastosta. Kannattaa tutustua!

Haluan myös kertoa kannustavan esimerkin: Tapasimme Pirunvuorella, Tampereen Kaupin metsässä 91-vuotiaan virkeän ja hyväkuntoisen sauvakävelijän.  Herra oli sauvakävellyt rannasta vuoren laelle ripeästi ja jaksoi keskustella kanssamme. Hän kertoi paikalla olleen aiemmin sankan kuusimetsän, mutta n. 60 vuotta aikaisemmin vuoren laki oli hakattu ja tilalle on kasvanut mäntymetsä.  Suosittelemme jokaiselle sauvakävelyä tai muutoin vain metsässä vaeltamista, se pitää pirteänä ja liikuntakykyisenä! Kuumana päivänäkään metsässä ei tarvitse läkähtyä, puut antavat varjoa. Ensimmäiset mustikatkin jo löytyvät!