Kuva on epäselvä, mutta pörröisestä mohairista ja kirkkaan punaisesta sekoitelangasta sekä pinkistä mohairista neuloin pipon. Tummanpunainen mohair ei riittänyt ihan koko pipoon, mutta vaihdoin raidan avulla pinkkiin päälaelle. Luonnossa väirt on kirkkaat ja kauniit, hiukan tummemmat. Kuvasin silityslaudan päällä. Pipo meni vähän lommoille mutta on oikeasti ihan tasainen ja hyvin päähän sopiva. Langat olen saanut lahjaksi, ovat jonkun jämiä, vain pinkki on omaa lankaani.
Käsityötapaamisessa neuloin tuubihuibia ja jutustelin niin ahkerasti, etten muistanut neuloa resoria toiseen reunaan. Ei haittaa, istuu hyvin kaulaan. Käytin alpakkajämiä, toinen on ainakin vieraasta lankakorista saatu. Kuviona viiden silmukan välein yksi nurja silmukka joka kolmas kerros. Idean sain kauniista punaisesta sytomyssystä minkä näin edellisiä kaulureita viedessäni. Todella toimiva kuvio! Saa vapaasti ottaa käyttöön.
Kommentit