Metsäkävelyllä Isännän kanssa. Ei voi polulta eksyä, kun on näin tarkasti tallattu ja järvikin pilkottaa puiden lomasta. Halusin siis kertoa, että olemme olleet metsässä. Moni muukin oli, metsätiellä oli runsaasti kävelijöitä sauvojen kanssa, juoksijoita ja pyöräilijöitä. Neljän hengen seurue liikkui ämpäreiden kera luontopolulle. Siksipä me poikkesimme omaan suuntaamme, rauhaan ja hiljaisuuteen.
Otsikon sininen on tämä sitkeä kellokukka, joka ei syksyn etenemisestä piittaa vaan kukkii urhoollisesti. Puiden lehdet alkavat maassa maatua ruskeiksi, paikoin on kuitenkin vielä kauniita keltaisiakin jäljellä.
Otsikon punainen on nämä myrkylliset kielonmarjat, joita saa katsella muiden marjojen jo tultua poimituksi. Tältä paikalta löysimme muutaman puolukan aiemmin.
Siniset ovat myös nämä tumput. Eilen ne pääsivät valkoisten tumppujen kera omistajalleen ja tarpeeseen tulivat, ilma on kylmentynyt. Isäntä ei kaivannut uusia sormikkaita, kun lankakaupassa etsin hänelle sopivaa väriä.
Violetti otsikossa on nämä tumput. Neulottu lahjaksi ja annetaan keskiviikkona. Pikkuisen kuvassa mutruilevat, sisällä on kaitale suojaamassa kylmältä. Kädessä istuvat ilman mutruja.
Hyvää lokakuun loppua! Pidä kädet lämpiminä.
Kommentit